Matias Löyttyniemi

Matias Löyttyniemi

Matias Löyttyniemi

Matias on pidetty opettaja ja esiintyjä. Hän aloitti tanssimisen jo esikouluikäisenä, mutta kuubalaiset tanssit hän löysi 14-vuotiaana. Matias on opettanut vuodesta 2007 asti lukuisissa tanssikouluissa, työväenopistoissa sekä yritysten omissa ryhmissä. Opettajana hänelle on tärkeää, että ihmiset oppivat tanssin ajatuksen ja tekniikan sekä pääsevät nauttimaan liikkeestä!

Matias on kokenut esiintyjä, joka on keikkaillut Suomessa alansa parhaimpien tanssijoiden ja muusikoiden kanssa. ​Hän on ollut esiintyjänä festivaaleilla, konserteissa, pikkujouluissa, kevätjuhlissa sekä yksityistilaisuuksissa.

Vuonna 2012 Matias aloitti musiikkitieteen opintonsa Helsingin Yliopistossa, pääintresseinä musiikin suhde kulttuuriin, identiteetteihin ja tanssiin. Hautomon opettajakaartiin Matias liittyi syyskaudella v. 2013. Hautomossa Matias jakaa oppejaan kuubalaisten paritanssien rikkaasta maailmasta liikeopetuksen ja musiikin ymmärryksen keinoin!